Triathlon lajina osa 3: Juoksu

Vaikka triathlon koostuu kolmesta eri lajista, on juoksu kuitenkin se millä sijoitus lopulta tehdään. Juoksuosuudella on vielä mahdollista parantaa tai vastaavasti menettää sijoituksia. Varsinkin pidemmillä matkoilla vahva juoksu on avain menestykseen.

Juoksu on siitä raadollinen laji, ettei siinä saa mitään ilmaiseksi. Jokaisella askeleella on kannettava oma kehonpaino. Lisäksi juoksun ollessa viimeinen laji, on jo uinti- ja pyöräilyosuudelta kerennyt tulla kehoon kuormitusta. Myös lajin vaihtaminen tuo omat haasteensa. Siksi on erityisen tärkeää harjoitella läpi vuoden yhdistelmätreenejä, jossa pyöräilyn päälle juostaan. Näin keho oppii liikemallin ja lajin vaihtaminen on helpompaa.

Juoksu on vammaherkkä laji. Varsinkin aloittelijana on tärkeää maltillisesti nostaa juoksumäärää. Pyöräily on helpompi kunnon kohotuslaji, koska sillä on helpompi tehdä pitkää ja matalasykkeistä harjoittelua. Keskivartalon tulee olla vahvassa kunnossa ja askelluksen oikeanlainen, että vältytään rasitusvammoilta. Heikko keskivartalo päästää lantiokorin tippumaan ja pettämään puolelta toiselle, seurauksena on takuuvarmasti polvivaiva.

IRONMAN Barcelona 2019.

Triathlon lajina osa 2: Pyörä

Pyöräily on triathlonlajeista aloittelijalle yleensä tutuin laji. Jokainen osaa ajaa polkupyörällä, mutta harva osaa pyörittää ja ajaa pitkää matkaa taloudellisesti. Monelle lajin pariin tulevalle onkin iso yllätys, että pyörittäminen tulee opetella ja pyöräily voi hetkittäin tuntua haastavalta. Pyöräily on tekninen laji ja siihen vaikuttaa myös paljon kalusto. Pyöräosuus kestää triathlonkisassa noin 50% kokonaisajasta, joten siitä on helpoin saada useita minuutteja pois loppuajasta. Pyöräillen on helppo kehittää peruskuntoa ja tehdä määrällisesti enemmän harjoittelua kuin esimerkiksi juosten.

Pyöräily vaatii harrastajalta taloudellisia resursseja, koska hankittavaa on paljon. Ainoastaan ei kannata tuijottaa kaluston kokonaisuusarvoon. On järkevämpää panostaa siihen, että pyörä on oikean kokoinen ja ajoasento on mahdollisimman aerodynaaminen, ilman että voimantuottaminen heikkenee ajoasennon takia. Hankittavaa on paljon, mutta tärkeimmät varusteet ovat mukava satula, laadukkaat ajohousut sekä ajokengät.

Sopivat säädöt löytyvät useimmiten ajamalla, mutta ennen aloitusta on hyvä tarkastaa perussäädöt kuntoon. Oman pyörän tekniset asiat on myös hyvä hallita. Renkaan vaihtaminen on hyvä opetella ja kuljettaa aina mukana vararengas ja työkalut. Jos et itse osaa huoltaa pyörää, kannattaa se huollattaa säännöllisesti.

Ja aina kun ajat, muista pitää ketju kireällä!