Lauantaina kilpailtiin vuoden tauon jälkeen Lahden Ironman 70.3. TDT Triathlon Clubilla oli kilpailuissa vahva osanotto ja yhteensä 15 osallistujaa starttasi puolimatkalle (uinti 1900 m + pyörä 90 km + juoksu 21,1 km). Kilpailu käytiin helteisessä kesäkelissä ja lämmin ilma tuo aina lisähaasteita varsinkin juoma- ja ravintopuolelle, sekä sitä kautta yleisesti jaksamiseen. Erityisesti lämmin ilma syö vauhtia juoksusta ja siksi monella ennätykset jäivätkin lauantaina haaveeksi. Seuran jäsenistä 7 alitti 5 tunnin rajan ja kaikki 15 osallistujaa alittivat 6 tunnin rajan. Seuralaisista Antti Kosunen, Ari Jurvanen ja Henri Silventoinen olivat ensimmäistä kertaa triathlonin puolimatkalla. Kaikki kolme ovat tulleet lajin pariin seuran ensimmäisen alkeiskurssin kautta.
”Oli hienoa kisata ensimmäinen puolikas yhdessä Suomen isoimmassa kilpailussa, joka oli viimeisen päälle järjestetty ”ison maailman tyyliin”. Kaikki kisajärjestelyt toimivat moitteettomasti. Kilpailu itsessään sujui lähes odotusten mukaisesti, mutta kyllä helle vei parhaan terän juoksusta.” -Antti ja Ari toteavat.
Seuran yhtenä toiminnan kulmakivenä on kehittää kestävyysurheilua ja erityisesti triathlonin tasoa harrastajien keskuudessa. Seuran laaja kova tulostaso kertoo siitä, että toimintaa ohjaa tavoitteellinen harjoittelu. Olemmekin seurana järjestäneet kevään ja alkukesän aikana viikkoharjoituksia 3–4 kertaa viikossa sekä kilpailleet seuran kesken erilaisia matkoja juoksusta triathloniin kuutena viikonloppuna.
Seurasta kovinta vauhtia Lahdessa pitivät:
Timo Kanninen miehet 40-44 sarjassa toinen, loppuajalla 4:25:08
Heikki Jarva miehet 30-34 sarjassa toinen, loppuajalla 4:25:59
Henna Junnila naiset 30-34 sarjassa kolmas, loppuajalla 4:43:47
Triathlonkilpailut jatkuvat tulevana viikonloppuna seuralaisten osalta Syötteellä ja Kangasalalla.